Åkerlundin säätiön apurahat Tutki!2018-konferenssiin ovat nyt haettavissa. Tutkivaan journalismin keskittyvä konferenssi järjestetään 20.–21. huhtikuuta 2018 Sanomatalossa, Helsingissä.
Åkerlundin säätiö on myöntänyt toimittajille koulutustapahtumaan 20 kappaletta apurahoja. Apuraha kattaa konferenssin 175 euron hintaisen osallistumismaksun, johon sisältyy konferenssi, kaksi lounasta ja iltajuhla päivällisineen ravintola Sipulissa. Apurahan saajat vastaavat mahdollisista matka- ja majoituskuluistaan itse.
Apurahoja voivat hakea kaikki työsuhteessa olevat tai freelancer- toimittajat. Apurahojen tavoitteena on tukea erityisesti niitä toimittajia, joilla ei muutoin olisi mahdollisuutta osallistua konferenssiin.
Hakuaika päättyy 15. tammikuuta 2018 kello 16.00. Apurahojen saajille ilmoitetaan päätöksestä sähköpostitse 30.1.2018 mennessä. Saajien nimet julkaistaan myös Tutkivan journalismin yhdistyksen verkkosivulla, www.tutkiva.fi.
Keväällä hakuun uusia apurahoja
Myös Journalistiliitto myöntää Tutki!-konferenssin osallistumismaksuja varten apurahoja. Journalistiliitto laittaa ne hakuun ensi vuoden puolella.
Lisäksi useat tiedotusvälineet (mm. Yle, HS, Iltalehti, Ilta-Sanomat, KSF-media, HSS-media, Kauppalehti, Aamulehti, Suomen Kuvalehti, Keskisuomalainen, Journalisti-lehti) ovat luvanneet tukea omien toimittajiensa pääsyä konferenssiin maksamalla osallistumismaksun. Kysy myös tätä mahdollisuutta työnantajaltasi.